Ihmeellinen imetys/ OSA 1: oma imetystarinani

Imetys, tuo aihe joka todella puhututtaa. Jokaisella äideistä on oma kokemuksensa imetyksestä. Osa kokee iloa ja onnistumisia. Osa taas pettymyksiä ja luopumisen tuskaa. Osa äideistä ei omasta tahdostaan taas halua imettää. Ennen kuin jatkat lukemista pidemmälle haluan muistuttaa ettei imetyspostausten sarjalla ole tarkoituksena arvostella ketään äitiä. Imetit tai et olet juuri täydellinen äiti pikkuisellesi! Näissä postauksissa jakamani vinkit ja ohjeet ovat eri ammattilaisten kirjoittamia ja lisää äärimmäisen arvokasta ja hyvää tietoa löydät imetyksentuki ry:n sivuilta. Ensimmäinen osa käsittelee omaa imetyskokemustani tähän saakka. Seuraavissa osissa postaussarjaa tulen kirjoittamaan mm. ravitsemuksesta, liikunnasta ja imetyksen alkutaipaleen tukemisesta. Vierailevina ammattilaisina teksteissä tulee esiintymään minun lisäkseni ihana Heidi Kinnunen (ravitsemusasiantuntija) sekä Salla Joutsen (imetysohjaaja, terveydenhoitaja ja doula).

Pohjustuksena tulevalle tekstille on hyvä kertoa hieman ajatuksiani imetyksestä ennen raskautta ja sen aikana. Alkuun raskauduttuani ja jo kauan ennen sitä ajattelin etten ole lainkaan varma haluanko imettää. Ajattelin tämän olevan jokseenkin “vastenmielistä” ja “pilaavan rintani”. Raskauden edetessä totesin nämä ajatukset aivan naurettaviksi ja pinnallisiksi. Kummasti se ajatus muuttui, kun pieni alkoi kasvaa vatsassa ja yhtäkkiä hänen hyvinvointinsa ja terveytensä muuttui elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Viimeisellä raskauskolmanneksella aloinkin jo pelätä jos en pystyisikään imettämään. Se oli yksi suurimmista toiveistani sillä hetkellä.

Kuva:   lumoamo   .

Kuva: lumoamo.

Meidän perheen imetyksen alku ei mennyt niin sanotusti aivan putkeen. Synnytyssalissa rakas pieni aarteemme oli saatu rinnalleni. Ihmettelimme yhdessä puolisoni kanssa tätä pientä rakasta, kun huomasimme hänen selkeästi hapuilevan rintaa. Olin lukenut synnytyksen kuluessa seinältä useita kertoja kuinka vauva tulisi heti synnyttyä ohjata rinnalle ja näin käynnistää imetys mahdollisimman pian. Tässä vaiheessa totesin kätilölleni, että tulisiko vauvaa jotenkin ohjata rinnalle vai löytääkö hän rinnan itse. Avustava kätilö vieressä totesi, että se olisi kuulunut protokollan mukaan tehdä jo tovi sitten ja nyt oltaisiin siinä jo “myöhässä”. Tuo sanamuoto sai tuoreet vanhemmat hämmentymään. Suihkusta tultua synnytyssalissa jo kehoitettiin käsin “lypsämään” ensimaitoa lääkemitalliseen vauvan nukkuessa, mutta eihän tästä mitään tullut. Rinnasta ei kertakaikkiaan tullut mitään tällä taktiikalla. Vauva onneksi viihtyi pieniä hetkiä rinnalla ja toivottavasti sai ensimaitoa tipoittain. Tässä vaiheessa, kun maito on usein vain pieniä “tehotippoja” eli kolostrumia.

Osastolle siirryttyämme koin imetyksen heti alkuun jo melko haastavaksi. Vauva ei meinannut millään saada rinnasta kunnon otetta, jotta imeminen olisi onnistunut. Tuntui todella voimattomalta uutena äitinä, kun pieni itki lohduttomasti eikä itsellä ollut osaamista ja keinoja ohjata rintaa oikealla tavalla vauvan saataville. Usea ystävistäni olikin sanonut, että ota kaikki apu vastaan ja pyydä vähän vielä lisää osastolla ollessa. Ja näin teinkin. Soitin herkästi soittokelloa aina, kun en onnistunut saamaan vauvaa rinnalle onnistuneesti eli siis lähes joka imetyskerta. Ne kerrat, kun tässä onnistuin tirahti kyyneleet silmiin. Niin suuri onnistumisen ilo tästä syntyi! Osastolla imetystä ohjattiin lähinnä biologisessa- sekä kylkiasennossa kipuilevan episiotomia-arven vuoksi. Viimeisenä päivänä pyysin myös josko voisimme katsoa kehtoasentoa läpi. Rinnan päät olivat tässä vaiheessa jo hyvin kipeät ja osastolta ohjattiinkin lanolinin sekä “imetysdonitsien” käyttöä tähän vaivaan. Rintakumiakin kokeilimme, mutta huonolla menestyksellä. Kumi irtosi jatkuvasti rinnastani imettäessä.

Osastolla maito ei lähtenyt vielä nousuun ja tämä onkin kuulema hyvin tyypillistä. Vauva vieraili avustettuna rinnalla tiivisti, pumppasin sähköisellä rintapumpulla kaksi viimeistä päivää aina imetyksen jälkeen ja vauva sai lisämaitoa osastolta painon laskiessa turhan vauhdikkaasti. Hormonien vallassa olo oli epäonnistunut ja epätoivoinen, kun jouduimme turvautumaan lisämaitoon, vaikka tiedostinkin sen olevan hyvä asia vauvan kannalta.

Kuva:   lumoamo   .

Kuva: lumoamo.

Kotiin päästyä yö meni jokseenkin hyvin, mutta seuraava päivä meni itkiessä vauvalla sekä äidillä. Rinnat olivat todella kipeät. Ja siis tarkoitan TODELLA kipeät. Jokainen imetysyritys tuntui kuin rinnan päitä olisi sahattu irti. Ne olivat haavaumilla ja rakkuloilla. Jokaisella imetyskerralla silmät täyttyivät kyynelistä ja hengitys tuntui salpaantuvan kivusta. Tällöin mietin miksi kukaan ei kertonut kuinka kipeää tämä tekee. Ajattelin sen kuitenkin kuuluvan imetyksen alkuun, koska niinhän osastollakin oli sanottu. Tässä vaiheessa vauva viihtyi rinnalla lähes tauotta useita kertoja tunnissa. Aina vauvan aloittaessa itkun alkoi hiipiä pelko imetyskivusta mieleeni. Aloin pelätä taas ettei imetys onnistuisikaan kohdallani. Illan hämärtyessä puolisoni (joka muuten oli uskomaton tuki ja loi kovasti uskoa tähän hommaan) ehdotti, että soittaisimme naistenosastolle ja varmistaisimme oliko tällainen normaalia. Soitin osastolle ja hetken keskusteltuamme hoitaja ehdotti, että antaisimme hieman korviketta vauvalle ja katsoisimme muuttuisiko hän tyytyväisemmäksi. Epäilyksenä oli ettei vauva saa riittävästi ravintoa ja siksi on niin itkuinen. Annoimme rakkaalle korviketta ja niinhän siinä kävi, että pikku herra rauhoittui heti ja sai nukuttua pidemmän pätkän. Osastolta meitä kannustettiin myös hakeutumaan imetysklinikalle hakemaan ohjausta ja saimmekin ajan jo heti seuraavalle päivälle. Tämän tiedon voimalla jaksoin seuraavaan päivään.

Imetyspoliklinikka käynti oli aivan mahtava! Vastaanottava ohjaaja oli lempeä, kannustava ja hyväksyä. Tilat olivat kodinomaiset. Heti alkumetreillä ohjaaja totesi imetystä tarkastellessa, että imetysote oli virheellinen. Tästä johtuen kipu rinnoissa oli niin voimakas, vauva ei todennäköisesti saanut maitoa ja siksi oli tyytymätön ja jatkuvasti rinnalla. Hän tarkisti myös vauvan kielijänteen joka ei ollut syynä imetysotteen hankaluuteen. Harjoittelimme yhdessä vauvan kanssa erilaisia imetysasentoja joista biologinen- sekä kehtoasento onnistuivat tässä vaiheessa parhaiten. Koin kylkimakuulla imetyksen todella haastavaksi sillä tässä asennossa vauva ei meinannut saada imuotetta onnistumaan. Lisäksi punnitsimme vauvan ennen imetystä. Imetin oikean rinnan jonka jälkeen otettiin paino uudelleen ja sama tehtiin vasemman rinnan kanssa. Näin saimme tietää minkä verran vauva oli saanut maitoa kummastakin rinnasta. Kylläpä helpotti henkisesti, kun sain tiedon, että vauva saa maitoa rinnoistani.

Imetyspoliklinikalta kotiin lähtiessä kyyneleet valuivat taas silmäkulmiin (mitkä hormonit) sillä olo oli niin helpottunut. Olin saanut valtavasti uskoa ja toivoa imetyksen onnistumiseen. Kotiin päästyämme koin, että imetys lähti välittömästi rullamaan paremmin. Kipu rinnoissa kyllä jatkui, mutta vain imetyksen alussa vauvan hakiessa otetta. “Nännidonitsien” käyttöä jatkoin vielä viikkoja ja lanoliini on tiheässä käytössä edelleen. Iso kiitos siis Keski-Suomen Keskussairaalan imetyspoliklinikalle! Muutamien päivien kuluessa maitokin alkoi nousta selkeämmin, kuulin vauvan nielemisestä kuinka maitoa todella tuli ja tunsin kuinka rinta tyhjeni imetyksien jälkeen, ah tätä onnea!

Kuva:   lumoamo   .

Kuva: lumoamo.

Viikkojen kuluessa ja rakkaan kasvaessa alkoi hiljalleen myös kylkimakuulla imetys onnistumaan paremmin. Tällä hetkellä se onnistuu niin hyvin, että kaikki yöimetykset torkutaan kylkimakuulla. Kolmen viikon kohdalla koimme muutamien päivien mittaisen tiheän imun kauden, kun vauva oli lähes tunnin välein rinnalla. Vauvan ollessa seitsemän viikkoinen jotain tapahtui taas imetyksen suhteen. Vauva alkoi taas pesiä rinnalla tiheämmin ja lähes jokainen imetys alkoi massiivisella “raivokohtauksella”. Ajattelin, että nytkö jo maidon tuotanto alkaa hiipumaan. Hädissäni aloin etsimään ja kyselemään vinkkejä maidonnousun tehostamiseen ja montaa ehdittiinkin kokeilla. Kiitos kaikista teidän antamista vinkeistä. Ne olivat muuten pirun hyviä! Turvauduin muutamana iltana myös omaan pumpattuun lisämaitoon iltaisin imetyksen päätteeksi, jotta vauva tyytyisi nukkumaan. Etsin tietoa ja todella moni seuraajani vinkkasi rintaraivosta. Tätä sen täytyisi olla. Muutaman kuukauden iässä vauvan imeminen muuttuu refleksistä tahdonalaiseksi, ympäristö alkaa kiinnostaa eikä vauva halua syödä “pakon edessä”. Bingo!

Sattumalta törmäsin myös facebook-ryhmässä keskusteluun kuukautisten vaikutuksesta imetykseen ja lähdinkin kartoittamaan lisätietoa imetysohjaajaystävältäni. Täällä nimittäin on jo kuukautiset palanneet. Olisihan tämä äiti toivonut, että ne vähän pidempään olisivat olleet vielä poissa. Näitä kehon oikkuja, kun ei voi kuitenkaan itse säädellä. Kuukautisten alku sattui samoihin aikoihin rintaraivon kanssa ja oli varmasti myös yksi syy tälle. Maidon koostumus, maku ja heruminen meinaan muuttuvat kuukautisten aikaan. Vähemmästäkin pieni ihminen hämmentyy. Eli toisin sanoen täällä sattui kova kolmikko todennäköisesti päälle samaan aikaan (tiheä imu, rintaraivo ja kuukautisten aiheuttamat muutokset rintamaidossa) ja tästäkös tämä äiti hämmentyi. Nyt, kun taas on saanut lisää tietoa ja ymmärrystä mistä nämä oikut mahtavat johtua on olo levollisempi. Täällä uskotaan taas imetyksen jatkuvuuteen ja taistellaan sen eteen kynsin ja hampain! Uusia onnistumisia ja haasteita on varmasti tulossa vielä vaikka kuinka, mutta jos joku niin te vertaiset siellä sekä alan ammattilaiset luovat uskoa jatkaa. Imetyksen tuki ry kautta löytää muuten ammattiapua tueksi.

Täällä jatketaan eri imetysasentojen kierrättämistä, “vauvan hämäystä” raivon iskiessä, rintapumpulla pumppailua (jotta saadaan maitoa myös pakkaseen, kun olen pois kotoa) sekä nautitaan kaikista onnistuneista imetyshetkistä <3 Voimaa ja energiaa sinulle joka kamppailet imetyksen kanssa, myötätuntoa ja hyväksyvää asennetta sinulle jolla imetys ei onnistu sekä ymmärrystä sinulle joka et halua imettää.

Annakaisa

Annakaisa Hinkkanen