Äitiysfysioterapeutti itse odottajana!

Nyt mennään jo pitkällä. Voi sanoa jopa, että lähtölaskenta maaliviivalla uuteen elämänvaiheeseen on käsillä. Raskausviikko 40 on käynnissä ja vauvan laskettuun aikaan on alle viikko. Niin klisee kuin se onkaan, niin hurjaa kuinka nopeasti aika on mennyt. Vasta teimme positiivisen raskaustestin eli odottajien kielellä “plussattiin”. Sosiaalisen median puolella on toivottu kovasti kertomusta siitä kuinka olen kokenut itse odotusajan sekä miten valmistaudun synnytykseen. Tässä vaiheessa on mielestäni hyvä hetki koota ajatuksia ylös ja samalla napauttaa ensimmäinen hieman henkilökohtaisempi blogiteksti julki!

Oma odotukseni on varmasti jokseenkin poikkeava monen muun ensiodotuksen suhteen. Tai siis tottakai on! Kaikki raskaudet ja niihin liittyvät tuntemukset ovat henkilökohtaisia ja uniikkeja. Omalla kohdallani mielenkiintoisen mausteen soppaan tuo koulutus- ja työtaustani. Tietoa sekä osaamista raskausaikaan ja synnytyksestä palautumiseen on kertynyt iso määrä näiden kautta, mutta onhan se aivan eri asia kokea tämä kaikki muutos omassa kehossa sekä koittaa soveltaa omia oppeja itselleen. Oma tavoite on ollut, että “suutarin lapsella olisi kengät” tässä hommassa. Lisäksi olen oman odotuksen myötä oppinut valtavan paljon lisää synnytyksestä kätilöystäviltäni.

Mieli ei aina pysy mukana!

Ei ole yhtään liioteltua, kun puhutaan hormonien ja muuttuvan elämän tilanteen vaikutuksista tulevan äidin mielialaan. Mieli ei meinaan välillä tahdo pysyä mukana tässä hommassa. Yhdeksän kuukautta on kamalan lyhyt aika siihen nähden kuinka paljon oma keho ja sen käyttö muuttuvat tänä aikana. Ajoittain nopeilta mielialan vaihteluilta ei olla täälläkään vältytty. Ihan naurattaa välillä kuinka toisessa hetkessä kaikki on seesteistä ja ihanaa ja kuinka kolmen minuutin kuluttua kaikki ahdistaa ja itkettää.

Alkuraskaudesta olin ihmeellisen rauhallinen ja rento. Tuntui kuin kaikki sujuisi itsekseen hyvin. En ottanut mistään stressiä. Ja he ketkä tuntevat minut tietävät ettei tämä ole tyypillistä. Tuntui kuin eläisin vjossain kuplassa. Kummalliselta tuntui myös kuinka edes ikävät ja surulliset asiat eivät saaneet minua itkemään tässä vaiheessa. Tämän oli pakko olla hormonaalista.

Edeltävä oli kuitenkin vain hetkellistä. Kesti ehkä kuukaudesta kahteen jonka jälkeen tyypillinen minä palasi. Pieni normaali stressi kuului taas jännittävin ja uusiin työprojekteihin ja koin tunteita laidasta laitaan tilanteen mukaan.

Viime viikkoina ajatus on kääntynyt voimakkaasti kohti tulevaa synnytystä. Oma tunne siitä on pääosin erittäin luottavainen. Koen, että olen valmistautunut siihen niin hyvin kuin mahdollista eikä sen suhteen jälkikäteen ole jossiteltavaa. Näin ensimmäistä lasta odottavana minulla on vapaus käyttää lähes kaikki vapaa-aikani niinkuin haluan. Ymmärrän hyvin, että jos kotona on yksi tai useampi lapsi jo valmiiksi voi olla välillä haastavaa ottaa aikaa itselle ja pyrkiä kääntymään sisäänpäin synnytyksen lähentyessä. Alla olevasta tekstistä pääset lukemaan mitä tähän valmistautumiseen on kuulunut.

Ensimmäinen kuva on lokakuulta, kun en tiennyt vielä beben olevan vatsassani ja päätin hypätä kokeilemaan voimauttavaksi kehuttua bodouirkuvausta. Toinen kuva on maaliskuun lopulta ollessani “vauvavatsamallina” ihanalle Henriikalle. Melkoinen muutos ehtii naisen kehossa tapahtua puolessa vuodessa. Kuva  @lumoamo

Ensimmäinen kuva on lokakuulta, kun en tiennyt vielä beben olevan vatsassani ja päätin hypätä kokeilemaan voimauttavaksi kehuttua bodouirkuvausta. Toinen kuva on maaliskuun lopulta ollessani “vauvavatsamallina” ihanalle Henriikalle. Melkoinen muutos ehtii naisen kehossa tapahtua puolessa vuodessa. Kuva @lumoamo

Kehon tuntemukset

Ihan aluksi raskautumisen jälkeen olo oli fyysisesti hyvä. Hihkuin onnesta kuinka raskauspahoinvointi ei ollut nostanut päätään. Keskustelin äitini kanssa ettei hän ollut kärsinyt pahoinvoinnista lainkaan odotusaikana ja ajattelin, että jospa tämä jatkuisi omalla kohdallani. MUTTA ei se niin mennyt. Ensimmäisten viikkojen jälkeen se alkoi ja se jatkui ja jatkui raskausviikolle 18 saakka. Voin kertoa, että tuolloin aika tuntui vielä pitkältä ja odotus raskaalta. Varsinkin alkuun, kun en ollut vielä kertonut raskaudesta työyhteisöissä enkä ystävilleni oli vaikeaa piiloutua aurinkoisen hymyn taakse, kun samaan aikaan kurkkua kuristi ja kaikki hajut etoivat ympärillä. Onni oli, että pahoinvointi kuitenkin väistyi ja pääsin nauttimaan myös raskaudesta. Osan kohdalla kun tuo pahoinvointi jatkuu läpi raskauden ihan viimeisiin hetkiin saakka.

Alkupahoinvoinnin jälkeen raskausaika muuttui hyvinvoivaksi ja seesteiseksi. Juuri niinkuin lähes kaikissa oppaissa sanotaan. Toinen raskauskolmannes oli ihanaa aikaa. Otin siitä kaiken irti. Treenasin (toki mukautetusti) salin puolella, lenkkeilin, hiihdin, uin ja ohjasin valmennuksia sekä ryhmäliikuntaa hyvällä fiiliksellä. Tässä vaiheessa vatsa oli jo selkeästi esillä, raskautta ei tarvinnut peitellä ja olo oli kutkuttava uuden perheenjäsenen tulosta.

Jossain vaiheessa kevättä jalkapohjat kipeytyivät selkeästi työpäivien aikana. Tuntui kuin ne olisivat olleet täysin turtana jos seisomista tuli normaalia enemmän. Matkustimme myös rakkaan ystäväni kanssa Pariisiin ja Berliiniin nauttimaan kevään varaslähdöstä maaliskuussa. Sovimme, että pääosin liikutaan metrolla jotta jalat saavat levätä. Tuttuun tapaan emme malttaneet ohittaa Pariisin ihania maisemia paikasta toiseen liikkuessa ja askelmittari näytti usein iltaisin 15-20km matkaa. Tätä jalkapohjani eivät arvatenkaan arvostaneet. Eikä se ole mikään ihme kudosten löystyessä ja painon noustessa tasaiseen tahtiin.

Muutama kuukausi sitten huomasin oloni muuttuneen radikaalisti. Treeneistä ei enään tahtonut tulla mitään sillä syke nousi jo pienestä liian korkealle, jalat menivät hapoille pelkästä portaiden kävelystä ja olo oli jatkuvasti voimaton. Neuvolassa seurattu hemoglobiinitaso oli hieman laskenut, mutta edelleen suorastaan priimaa raskaana olevalle naiselle. Pohdin noin viikon verran, että mitäs nyt? Tämä ei tuntunut normaalilta raskausaikaan liittyvältä väsymykseltä.

Päädyin tilamaan itselleni laboratoriokokeet joista selviäisi laaja verenkuva, varastoraudan tilanne sekä muutamia muita arvoja. Ja kappas vain, oman kehon kuuntelu ei tälläkään kertaa mennyt hukkaan. Kokeista paljastui, että varastorauta-arvoni oli romahtanut alas ja oli todennäköisesti syy omaan voimattomuuteeni. Aloitin rautalisän ja nyt näin reilu kuukausi myöhemmin olo on selkeästi kohentunut ja arvotkin nousseet.

Raskauden alkumetreillä pohdin paljon kuinkahan tulen itse suhtautumaan muuttuvaan kehooni ja kasvavaan vatsaan. Epäilin vahvasti, että tulen kokemaan negatiivisia ajatuksia lisäkiloistani, vaikka ne maailman tärkeimmän asian vuoksi ovatkin muodostuneet ja kuuluvat täysin luonnollisena osana raskauteen. Onnekseni homma kääntyi päälaelleen ja olen ennemminkin nauttinut vatsan kasvaessa. Kiloja on kertynyt hyvin tyypillinen määrä raskausaikana enkä ole lainkaan huolissani niistä. Kehoni tarvitsee nyt juuri tätä.

Selkä- ja liitoskivut ovat olleet erittäin vähäisiä tänne viimeisille viikoille saakka. Ne muutamat kerrat, kun nämä ovat vaivanneet, paikantuivat ne selkeästi fyysisempien työpäivien tai kovempien treenien jälkeiseen iltaan/yöhön. Kuormitus oli siis ollut selkeästi turhan kovaa keholle tässä vaiheessa. Uskon vakaasti, että vahva tausta tukilihasten treenauksesta ja päivittäinen kehonholtorutiinini ovat positiivisella tavalla syypäitä tähän hyvään oloon kehossa!

Kuva  @lumoamo

Kaikki mitä syön vakuttaa vauvaan

Alkuraskauden pahoinvoinnin kourissa ravitsemuksen tarkkailu ei ole lainkaan niin helppoa kuin sitä ajattelisi. Myönnän, että tässä kohtaa suutarin kengät olivat hukassa. Kun kaikki ruokaan liittyväkin tuntui vastenmieliseltä, mutta lähes kokoajan oli syötävä jotain ettei olo menisi vielä huonommaksi oli vaihtoehdot vähissä. Alkuraskauden elin käytännössä pähkinöillä, valmiilla smoothieilla ja pillimehulla. Olemme vitsailleetkin puolisoni kanssa, että josko vauva syntyy smoothiepullo kädessä. Ei siis kovin monipuolinen ja ravitseva lähtölaukaisu odotukseen.

Kun olo muuttui paremmaksi nautin monipuolisesta ravinnosta ja erityisesti vihanneksista ja hedelmistä. Moni kokee raskausaikana erilaisia “himoja” tiettyihin ruoka-aineisiin. Itse olen aika pitkälti välttynyt tältä. Suurimmassa kulutuksessa ovat olleet tuoreet appelsiinit. Olen muutenkin syönyt raskauden ajan melko vapaasti mitä mieli tekee, mutta toki maalaisjärki mukana.

Neuvolasta saadaan jo alkuraskauden aikana piitkä lista ei sopivista ruoka-aineista. Kovasti olen yrittänyt etsiä näille tutkimusnäyttöä ja perusteluita. Oma tapani ohjata perustuu enemmänkin siihen mitä kannattaa tehdä ja mikä edistää äitien hyvinvointia. Silmäni alkaa karsastaa aina kieltolistoja ja “ei tätä eikä tätä” tyyppisiä ohjeita nähdessäni. Tärkeää on toki huomioida raaka-aineet jotka ovat vauvalle oikeasti haitallisia. Itse päädyin kuitenkin siihen, että täällä kotimaassa olen syönyt lähes kaikkea pienissä määrin maalaisjärjellä ja koittanut pitää ravitsemuksen monipuolisena. Erityishuomiota olen antanut hyville ja luonnollisille rasvan lähteille, jotta limakalvot ja mieli pysyisi hyvässä kunnossa ;)

En koe olevani mikään lisäravinteiden suurkuluttaja, mutta nyt raskausaikana olen käyttänyt raskausajan monivitamiinia, d-vitamiinia, maitohappobakteerilisää sekä magnesiumia. Nyt viimeisen kuukauden ajan mukana on ollut rautalisä sekä c-vitamiini sen tueksi. Vaatiihan keho ravinteita nyt aivan uudella tavalla.

Kuinka liikuin raskausaikana?

Alkuraskaudesta liikunta oli vähäistä runsaan pahoinvoinnin vuoksi. Töissä tuli liikuttua valmennusten ja ryhmäliikuntatuntien ohjauksien lomassa. Näiden lisäksi tein lähinnä rauhallisia kävelylenkkejä jotka tuntuivat etenkin raikkaassa pakkasilmassa hyvältä. Nyt jo kaukaiselta tuntuva muisto on, kun loppusyksyn iltoina kävimme triathlon aisaparini kanssa lenkkeilemässä yhdessä ja kaivoin aina ajoittain taskustani smoothiepussin tai mandariinin kesken lenkin helpottamaan pahoinvointiani. Nämä lenkit olivat kuitenkin mielenterveydelleni elintärkeitä enkä halunnut niitä jättää välistä.

Pahoinvoinnin väistyttyä ehdin käydä muutamia kertoja hiihtämässä (ostin jopa uudet luistelusukset, joista on ehkä enemmän iloa tulevana talvena) ennen kuin syketasot aloivat nousta hiihtäessä liian korkealle ja oli parempi jättää hiihdot sikseen. Uinti tuntui tässä vaiheessa raskautta erittäin hyvältä. Veden paine kannatteli raskaampaa kehoa ja uimahallin viileä vesi tuntui hyvältä. Jonkin verran tein myös toiminnallista voimatreeniä jota hiljalleen muokkasin muuttuvan kehon mukaan.

Toisen raskauskolmanneksen alkutaipaleella lisäsin selkeästi kehonhuollon määrää. Otin rutiinikseni tehdä aina iltaisin pidemmän kehonhuoltoharjoituksen. Tiesin, että kehonhuollon merkitys raskausaikana on isossa roolissa; vauvalla on paremmin tilaa asettua oikeaan tarjontaan myöhemmässä vaiheessa, liitoskivut ja kolotukset vähenevät ja keho toimii optimaalisemmin kun se on liikkuva ja tasapainoinen. Kehonhuoltoharjoituksen yhteydessä olen tehnyt myös lantionpohjan tunnistus ja rentoutusharjoitteita vaihtelevin tekniikoin. Osallistuin myös kollegani Maijan olennainen odottaja verkkokurssille ja olipa ihanaa saada ohjausta ja herätteleviä muistutuksia taitavalta kollegalta.

Kevään tullessa koin suunnatonta halua päästä juoksemaan teiden sulaessa ja auringon tullessa enemmän esiin. Tässä vaiheessa raskausviikkoja oli kuitenkin jo sen verran takana ettei juoksu ollut viisasta. Totesin aisaparilleni, että juostaan sitten taas, kun saan itseni kuntoon. Tänä keväänä keskityin enemmän kannustamaan häntä ja fiilistelemään reippailla kävelylenkeillä kuivia katuja. Pyöräily olisi ollut oiva vaihtoehto juoksulle, mutta joku sisäinen itsesuojeluvaisto jarrutti minua enkä kaivanut pyörää esiin tänä keväänä. Toivottavasti syksyn saapuessa pääsen taas pyöräilemään ruskan väreissä vaihtuvien lehtien lomassa.

Viimeiset viikot olen panostanut lähinnä kevyisiin kävelylenkkeihin sekä kehonhuoltoon.

Viimeiset viikot olen panostanut lähinnä kevyisiin kävelylenkkeihin sekä kehonhuoltoon.

Mitä ilman en olisi halunnut jäädä?

Synnytysvalmennus oli must juttu! Ja nyt en puhu kaupungin tarjoamasta synnytysvalmennuksesta, jossa käydään läpi sairaalan lähtötilanne, lääkkeelliset kivulievityskeinot sekä synnytyksen kulku. Tämäkin toki varmasti informatiivinen ja hyvä juttu! Valitsin itse kollegoideni järjestämän yksityisen synnytysvalmennuksen jonka ohjasi siis kaksi kokenutta kätilöä. Valmennus kesti kuusi kokonaista tuntia, mutta tuntui, kun aika olisi hurahtanut parissa tunnissa.

Saimme puolisoni kanssa kattavasti tietoa lääkkeettömistä ja lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista, synnytyksen kulusta, ravitsemuksen vaikutuksesta synnytykseen, puolisolle työkaluja äidin tukemiseksi sekä keinoja kuinka edistää synnytyksen kulkua eri metodein. Parasta oli puolisoni sanat valmennuksen jälkeen: “onneksi houkkutelit minut mukaan”. Valmennus toi valtavasti lisää luottamusta synnytykseen ja yhdisti meitä kahta. Tuli tunne, että lähdemme yhdessä synnyttämään ja selviämme siitä tiiminä.

Toinen aivan huikea kokemus oli raskausajan valokuvaus, jonka toteutti ihana Henriikka. Jos joku niin tämä on voimauttavaa puuhaa. Kuvaaja näkee sinut, puolisosi ja ihanan vauvavatsan täysin eri kuvakulmista kuin itse. Hän osasi ikuistaa välillämme olevan luottamuksen ja rakkauden tunteet taitavasti kuviin. Kuvien koevedoksia katsoessani hämmästelen edelleen, että tuoltako minä todella näytän, raskaus saa minutkin hehkumaan kuvissa. Ja voin vain kuvitella kuinka ihana näihin kuviin ja tunnelmiin on palata myöhemmin, kun raskausvatsa on historiaa.

Olen käynyt myös läpi raskauden vyöhyketerapiassa sekä purentalihasten manuaalisessa käsittelyssä. En oikein vieläkään osaa sanoa tarkasti omaa kantaani vyöhyketerapiasta, sillä tutkittunäyttö puuttuu tältä osin. Koin kuitenkin hoitohetket erittäin rentouttaviksi ja tätä kautta ne varmasti vaikuttavat positiivisesti odotukseeni. Lisäksi Eeva, jolla olen käynyt hoidoissa on pitkän luokan kätilö ja sain hoidon aikana keskustella tulevasta synnytyksestä ja siihen liittyvistä ajatuksista. Tämä oli todella rauhoittavaa ja loi varmuutta tulevaan.

Purentalihaksien käsittelyyn puolestaan hakeuduin Annelle, sillä minulla on ollut jo pitkään voimakas taipumus purra hampaita yhteen etenkin stressaavammissa tilanteissa. Purentakiskoista jouduin luopumaan alkurasauden aikana voimakkaan pahoinvoinnin vuoksi (en voinut kuvitellakkaan, että laittaisin ne suuhuni illalla mennessäni nukkumaan). Purentalihasten yhteydestä lantionpohjan lihaksiin käydään myös paljon keskustelua ja olen omalla sekä asiakkaideni kohdalla huomannut, että ne ovat yhteydessä usein lantionpohjan lihasten ylijännitykseen (joka muuten ei ole yhtään hyvä asia synnytystä ajatellen). Annen avuin opin rentouttamaan tätä aluetta ja pärjäsin ilman kiskoja mainiosti.

Kuva  @lumoamo

Mikä yllätti?

En olisi uskonutkaan kuinka kypsäksi muutun vatsan päivittelyn suhteen. Viimeisen kolmanneksen aikana olen kurkkuani myöten täynnä toteamuksia siitä kuinka vatsa on valtava, “taitaa vähän turvottaa” ja kuinka paksusti voinkaan tällä hetkellä. No totta hitossa voin, kun olen raskaana. Vatsani sisässä on kasvava kohtu joka on vauvan koti. Myös kaikki mahdolliset “hauskat” lempinimet vatsalleni saavat verenpaineen nousemaan. Luonnollisesti on mukavampaa kuulla kuinka sopusuhtaisena kehoni on pysynyt, miten kauniisti raskaus pukee minua ja kuinka hyvinvoivalta ajoittain näytän. Ehkäpä ne on taas nämä hormonit, jotka mieltäni mylläävät!

Yllätyin positiivisesti kuinka raskaus voi sujua myös melko vähäisin vaivoin ja kuinka ne vähätkin vaivat tuntuvat pieniltä näin jälkeenpäin kun mietin mielessäni palkintoa joka tästä kaikesta on edessä. Mediassa nostetaan esiin pääosin kertomuksia vaikeista raskausajoista. Esiin nousevat voimakkaat liitos- ja selkäkivut, pitkät sairaslomat, jatkuva oksentelu ja “oman kehon menettäminen”. Toki nämä jutut taitavat myydä paremmin kuin kertomukset siitä kuinka raskaus on vain yksi vaihe (ja melko lyhyt sellainen pitkällä tähtäimellä), sekä kuinka monia vaivoja raskausaikana voidaan ennalta ehkäistä ja hoitaa. Itse ajattelen ettei omaa kehoa missään vaiheessa menetetä vaan se muuttaa muotoaan elämän varrella.

Hämmentävää on myös ollut ympärilläni olevien ihmisten erilaiset reaktiot. Koskaan aiemmin kukaan ei ole ollut näin kiinnostunut siitä kuinka voin. Onhan meitä tässä nyt kaksi joiden vointia kysellään. Pohdin vain voisinko itsekin jatkossa kysyä läheisteni vointia hieman useammin. Sitä kokee itsensä huomioiduksi ja rakastestetuksi sellaisina hetkinä, kun joku on aidosti kiinnostunut.

Samaan aikaan muutama vanhoista ystävistä on kuin kadonnut elämästäni. Heistä ei ole kuulunut kuin muutama pihaus raskausuutisen jälkeen. Samalla elämääni on tippunut kuin taivaan lahjana joukko uusia ihania ystäviä sekä monesta “hyvän päivän tutusta” on muokkautunut läheisiä ystäviä raskauden myötä. Kyllä se vain on niin, että äitiys (ja koirat) jos joku yhdistää ihmisiä. Olen siis nyt itsekin todennut, että muuttuva elämä muuttaa myös lähipiiriä. Saa nähdä kuinka moni rinnalla pysyy vauvan synnyttyä. Itse ainakin pyrin parhaani mukaan osoittamaan vanhoille ystäville, että ovat kultaakin kalliimpia ja heidän tukensa raskausaikana on korvaamatonta <3

Lopuksi

Nyt koen olevani valmis! Vauva voi tulla, kun sen aika on. Ja kyllä, myönnän, että odottavan aika on pitkä. Naureskelin äitiyslomani alussa, kun moni sanoi, että “koita jaksaa, vaikka viimeiset viikot ovat pitkiä”. Ajattelin, että vihdoin pitkästä aikaa minulla on aikaa istua alas, lukea kirjoja, katsoa Netflixiä ja onhan tässä vielä kaikki järjestelyt vauvaakin varten kesken. Kuitenkin nyt viimeisen viikon aikana on ajoittain tuntunut, että seinät kaatuvat päälle. On täytynyt todella rauhoittua ja pyrkiä nauttimaan pitkään nukutuista aamuista, rauhallisista kahvihetkistä ja lounaista kaksin ystävien kanssa.

Niinkuin moni teistäkin on sanonut elämä ei koskaan palaa enään ennalleen. Eikä sen tarvitsekkaan. Mikään ei muutu mahdottomaksi, mutta tiettyjen asioiden tekeminen vaatii uudenlaista suunnittelua. Samalla vauva ja uusi arki tuo mukanaan valtavan määrän onnea ja laittaa asiat uuteen arvojärjestykseen. Tuleva jännittää ja niinhän aina hyppy uuteen ja tuntemattomaan on jännittävää!








Annakaisa Hinkkanen